Lukijan mielipide | Talojen rakentamisesta kantavat vastuuta muutkin kuin vain arkkitehdit.
Suomalaisten pelit päättyivät sulkapallon EM-kisoissa Espanjan Huelvassa, kun Kalle Koljonen putosi miesten kaksinpelin ...
Elokuva alkaa vahvalla visuaalisella oivalluksella. Ihmisen iho ja maaperä rinnastetaan toisiinsa. Molemmat ovat ...
Kansalaisten pelko yksin jäämisestä hädän hetkellä kertoo, että suomalainen hyvinvointivaltio ei onnistu enää tuottamaan ...
Pariskunta osti kesällä 2021 arvokkaan saaristokiinteistön, jota varten mies otti ison lainan ja naisen oli määrä maksaa ...
Bussiyhtiö Onnibusin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Lauri Syvänen. Syvänen aloittaa tehtävässään 4. toukokuuta.
Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta oikeuslaitoksen resurssit on kyetty turvaamaan ja lisärahoitusta on kohdennettu ...
Täydet vankilat | Seksuaalirikolliset ovat usein oman turvallisuutensa vuoksi omalla osastollaan. Myös se voi johtaa ...
Nopeasti kasvaneen ohjelmistoyhtiö Relexin toimitusjohtaja Mikko Kärkkäinen sanoo, että teknologia mahdollistaa nopeamman ...
Kotitalouksille tulisi tarjota verokannustimia, jotta ne siirtäisivät osan säästöistään pankkitileiltä osakkeisiin ja ...
Aiempia yritysomistajia ei epäillä mistään. Poliisin mukaan he myivät vanhat yrityksensä pois tietämättä rikollisista ...
Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan Finnair on pahimmillaan palauttanut kuluttajien rahoja vasta kuukausien odottelun ...