Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että ammatillisen koulutuksen yhteiset tutkinnon osat (YTO-aineet) ...
Näyttelijä Michael J. Fox, 64, ei ole kuollut. Uutismedia CNN väitti hetkellisesti toista. Muun muassa TMZ, Entertainment ...
Lauri Syvänen on nimetty Onnibusin toimitusjohtajaksi 4. toukokuuta alkaen. Syvänen on aiemmin työskennellyt Foodoralla, ...
The Wined Up -podcastissa Bottas vertailee suomalaista ja australialaista mielenlaatua yleisesti ottaen. – Valtaosa ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump taivuteltiin hyökkäämään Iraniin, kertoo The New York Times (NYT). NYTin mukaan ...
Lepistö lauloi myös rockyhtyeessä nimeltä Essentia. Yhtye toimi erityisesti 2000-luvun alussa ja julkaisi kolme albumia.
Oulun käräjäoikeus on tuominnut Ahti Tapani Kvistin, 29, murhasta ja törkeästä raiskauksesta elinkautiseen vankeuteen.
Ilomantsi ei ole ainoa lukio, johon on ollut vain vähän hakijoita. Esimerkiksi Heinäveden lukioon haki Ylen mukaan neljä ...
Moniottelun suomalaistähti Saga Vanninen on avannut tuntemuksiaan vaikeasti sujuneesta hallikaudesta Yle Urheilulle.
Jääkiekon SM-liiga tiedotti torstaina, että välierien pelipäiviin tulee muutoksia. Otteluita pelataan alkuperäistä suunnitelmaa enemmän samoina päivinä. Välierät käynnistyvät torstaina 16. huhtikuuta, ...
Ihastukseni sai alkunsa, kun aloin nyppiä paksuja kulmakarvojani ohuemmiksi. Ne ohenivat vähän kerrallaan, ja nyt ne ovat ...
Operaattorin mukaan yksi reititin kattaa avoimeen paikkaan ja huoneiden väliin sijoitettuna noin 70-neliöisen asunnon.